RFID-kortinlukijoiden ja elektronisten tunnisteiden välisen kommunikaation ja energiantunnistusmenetelmien näkökulmasta se voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin: induktiiviseen kytkimeen ja selkänojan kytkimeen. Yleensä matalataajuinen RFID ottaa enimmäkseen käyttöön ensimmäisen menetelmän, kun taas korkeampi taajuus ottaa enimmäkseen käyttöön toisen menetelmän.
Lukija voi olla luku- tai luku-/kirjoituslaite käytetyn rakenteen ja tekniikan mukaan, ja se on RFID-järjestelmän tiedonhallinta- ja käsittelykeskus. Lukija koostuu yleensä kytkentämoduulista, lähetin-vastaanlaitemoduulista, ohjausmoduulista ja liitäntäyksiköstä. Lukija ja transponderi käyttävät yleensä kaksisuuntaista viestintää tiedonvaihtoon, ja lukija tarjoaa passiiviselle transponderille energiaa ja ajoitusta kytkennän kautta. Käytännön sovelluksissa hallintatoiminnot, kuten kohdetunnistetietojen kerääminen, käsittely ja etäsiirto, voidaan toteuttaa edelleen Ethernetin tai WLAN:n kautta. Transponderi on RFID-järjestelmän tietokantaja. Tällä hetkellä useimmat transponderit ovat passiivisia yksiköitä, jotka koostuvat kytkentäelementeistä (kelat, mikrostriippiantennit jne.) ja mikrosiruista.
