Magnetomekaaninen kytkentäkerroin k Kun permalloy ohut nauha innostuu vuorottelevasta magneettikentästä vinon magneettikentän alla magnetostrisen vaikutuksen ja pietsomagneettisen vaikutuksen vuoksi, ohuella nauhalla tapahtuu vaihtoehtoinen muunnos magneettienergian ja mekaanisen energian välillä. Muunnosta kutsutaan magnetomekaanikytkimeksi. Magneetomekaanista kytkentäkerrointa k käytetään sen koon mittaamiseen, ja k-arvo määritetään seuraavalla menetelmällä.
Acousto-magneettisen tunnisteen ydinelementti on ohut permalloy-nauha. Fenomenologisen teorian mukaan magnetomekaaninen kytkentäkerroin k ilmaistaan seuraavasti: Edellä mainitussa kaavassa fr on resonanssitaajuus ja fa on resonanssin vastainen taajuus. Acousto-magneettisen etikettitestin mukaisesti piirretyssä resonanssikäyrässä, kun virkistyssignaalitaajuus on 57,9 kHz, resonanssikäyrä saavuttaa enimmäisarvon eli fr=57,9 kHz; kun virkistyssignaalin taajuus on 59,7kHz, resonanssikäyrä saavuttaa vähimmäisarvon eli fa =59,7kHz.
Laske siksi magnetomekaaninen kytkentäkerroin k=0,251. Acoustomagneettisen tunnisteen resonanssipisteet ja resonanssipisteet ovat selvästikin resonanssipisteet. Pienen magneettikentän toiminnan alla se voi tuottaa suuremman resonanssisignaalin, ja näiden kahden pisteen välinen jännite-ero on suuri, mikä osoittaa, että tunnisteella on suuri magnetomekaaninen kytkentäkerroin. Terävä resonanssikäyrä osoittaa, että tunnisteella on suurempi Q-arvo, kapeampi kaistanleveys ja vahvempi valikoivuus. Siksi, jos sopiva vinoumamagneettinen kenttä on asetettu toimimaan alueella, jolla on paremmat ominaisuudet, voidaan saada korkeampi resonanssisignaali ja vahvempi taajuusvakaus.